NEUVOLA Varmasti paras paikka ottaa huoli puheeksi ja ohjautua oikean avun piiriin. Harva tietää mitä palveluja omassa kunnassa on tarjolla lapsiperheille. Neuvolasta saa tietoa oman kunnan palveluista. Neuvolat tekevät myös …
Vanhemmuus
-
-
Kaikki sanoivat minulle, että ensimmäinen vuosi menee hujauksessa ja kehottivat nauttimaan siitä, kun lapsi todella on pieni. Se kun on pieni vain hetken. Minusta neljä kuukautta on tuntuneet ikuisuudelta. Siis …
-
Haluaisin ajatella, että kaikki varmasti tuntee toisinaan kateellisuutta. Minä siis todellakin, vielä näin aikuisenakin. Toki ei se ei onneksi ole ihan niin hirveää, kuin joskus lapsena ja teini-iässä. Nyt siihen …
-
Päätin taas kerran elämässäni poistaa deittisovellukset. Alotin tämän vuoden sanoin, että nyt unohdan deittailun, unohdan miehet ja keskityn vain itseeni. Poistin tinderin ja muut deittisovellukset ja profiilit, joita minulla on …
-
Minä luen, loruttelen ja laulan vauvalleni jo nyt ja puhun hänelle paljon ääneen. Pieni ihminen valmistautuu jo nyt kielen ymmärtämiseen, vaikkei oikeaa sanaa tulisi aikoihin. Vauvan kieli kehittyy koko ajan …
-
Ihana ystäväni kyseli, että miten oikeen sen teen. Mikä on salaisuuteni? Kuinka minulla on aina siistiä, vauva puettu, itsellä vaatteet, meikit naamassa, tarjottavaa kyläilijöille ja työt hoidettu, blogi pyörii ja …
-
Kirjoitin jokin aika sitten postauksen omasta kokemuksestani ja mielipiteestäni ravintola- ja kahvilakäynneistä vauvan kanssa. Aihe sai valtavasti negatiivista huomioita. Saamieni kommenttien ja viestien perusteella monet kokevat vauvat ja lapset huutavina, …
-
Terveys. Se pelottaa. Ennen en juurikaan miettinyt terveyttä niin laajasti, kuin nyt lapsen saamisen jälkeen. Nykyään tulee mietittyä lähinnä kaikki skenaariot sairauksista kuolemaan asti läpi. Erityisesti mietin omaa kuolemaa, en …
-
3-5-vuotias lapsi on ihanan ikäinen, hän on luova, kekseliäs ja innostuu kaikesta. Hän lähtee ilolla mukaan erilaisiin toimiin leikin varjolla. Lapsi on taitava ja omatoiminen, yritteliäs tekemään asioita itse. 3-5-vuotiaan lapsen …
-
Täytyy yksinkertaisesti sanoa, että olen todella väsynyt. Ja, jos tammikuu ei olisi tullut juuri nyt, en tiedä miten olisin jaksanut eteenpäin. Tammikuu on kuin lupaus keväästä, lupaus valosta, pidemmistä päivistä …